lauantai 14. tammikuuta 2012

Pieni askel kohti kevättä

 Aikaisemmin taisin mainita, että vaihdettiin vähän huoneiden paikkoja. Tarkalleen ottaen makuuhuone ja työhuone/vierashuone vaihtoivat paikkoja keskenään. Onneksi siinä ei ollut iso homma, koska seiniä ei tarvinnut ruveta maalaamaan uudestaan. Työhuone on nyt harmaansävyinen ja makuuhuone enemmän beigensävyinen. Vierassängyksi hommattiin tällainen rautainen sohvasänky parilla muhkealla patjalla.



Nyt sain vihdoin hommattua sohvaan kunnon tyynyt. Ikeasta löysin aivan ihastuttavaa kangasta, joka tuo tuulahduksen keväästä. Kangas ei ole liian romanttinen tai kesäinen haarmaan värinsä ansiosta. Kangasta jäi sen verran yli, että ajattelin tehdä pienen viirinauhan ehkä ikkunan yläpuolelle, mutta se on vielä mietinnässä.

Kukkatyynyjen seuraksi ompelin myös yhden pellavaisen tyynyn tekstillä. Kyllä nyt kelpaa löhöillä:). Tarkoitus olisi laittaa tähän huoneeseen telkkari ja pelikonsolit, jotta lapset voi tässä huoneessa pelailla kavereitten kanssa ja katsella vaikka leffoja.








 
Mietin pitkään mitä laittaisin sohvan yläpuolelle. Toisaalta sohvan takana oli jo tapetti, joten sekin olisi varmaan riittänyt, mutta tuntui, että jotain se kaipaa ja päätin tilata julisteen. Kun sopivaa julistetta ei löytynyt, muokkasin omasta kuvasta mustavalkoisen ja lisäsin tekstin ja tilasin julisteen Smartphotolta. Tämä vaihtoehto olikin paljon parempi ja henkilökohtaisempi kuin valmis juliste.
 
Samalla tilasin eteiseen kuvan Pariisin matkalta. 

Pirtsakkaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita kuvia olet tilannut! Pidän erityisesti tuosta sängyn yläpuolella olevasta lasten kuvasta! :)

    VastaaPoista
  2. Itsekin tykkään tuosta lasten kuvasta. Meillä ei niin hirveästi ole valokuvia seinillä, joten tuo kuva korvaa nyt ne :D.

    VastaaPoista